Tuntuu liian raskaalta aina istua koneelle, kirjautua sisään tänne bloggeriin ja etsiä kaikkia kuvia sun muita (muuten ei varmaan kukaan jaksa lukea) ja kirjottaa. Vituttaa, koska mulla ois niin usein asiaa mitä tänne haluaisin vaan sillä hetkellä äkkiä purkaa kun en muuten voi sitä tehdä..
Mutta joo, tällaisilla hetkillä niinkuin nyt, mietin, onko tää nyt oikeesti tän arvosta, tunnen taas itseni (en oo kyllä pariin viikkoon tuntenu) olevani aivan senttimetrien päässä burnoutista. Joka päivä oon menossa koko ajan johonkin, kotona kerkeän olla n. tunnin jossain välissä jos sitäkään ja sitten pitäis mennä jo nukkumaan. Koneellakaan en kerkeä ollenkaan olemaan (mikä saattaa olla ihan hyvä asia) lisäksi tälläkin hetkellä mulla tuntuu tosi outo kipu mahassa ja mietin, jos se oikeesti onkin jotain vakavaa, jostain puutostilasta aiheutuvaa, jonka takia mä saatan kuolla millon vaan pois tai ainakin vaik(e)uttaa loppuelämääni pysyvästi. Oon kyllä nyt syöny lähes mitä vaan, mitä nyt mun ruokavaliossa "mitä vaan" tarkoittaa nykyään ehkä n. 6 erilaista juttua, mitä mä syön. En enää osaa enkä voi muuta. Kiire on kuitenkin pitänyt mua laihana, vaikka en ookaan oikeestaan laihtunut ja pyörin tossa 38-37 sektorilla josta pitäis päästä ainakin 36kg.
Surullista mutta totta: Olen jäänyt koukkuun noihin numeroihin. Ja aina kun pääsen yhden eteenpäin, en tunnekaan siitä nyt niin suurta mielihyvää, vaan se tarkoittaa vain, että pitää pyrkiä seuraavaan.
Taisi tulla sekavaa tekstiä, en tiedä, en oikolue. Ihan sama. Menen nukkumaan.
